Päiväkirja - MiuMauMiuskis, 21 syys 18

Voih 😑 nyt leuka pystyyn, varmasti kaikki järjestyy ajan kanssa.  

Hienoa, että arvot hyvät 💟. Miksi ne mainitsee lihavuusleikkauksen, eikä keskustelut jonkun asiantuntijan kanssa. En ymmärrä. Kerroitko, että seuraat painoasi ja ruokailuasi? 

Tsemppiä! Uskon että hyvillä valinnoilla saat kuitenkin itsellesi paremman olon aikaan kuin antamalla periksi, ei saa antaa numeroiden tai niiden muuttumattomuuden olla ainoa mittari siihen miten menee. Teet aina itsellesi palveluksen kun pyrit terveellisempään valintaan, ja ihan varmasti ne lukemat alkaa sieltä seurata perässä! 

Mielestäni on hyvä että tuodaan esille vaihtoehtona lihavuusleikkaus; ei se tarkoita että siihen on pakko tarttua. Itse yritin lukuisia kertoja ja pudotus sujui ja suuria määriä sain pois, kaikki tuli takaisin ja enemmänkin. Nyt kyseisen leikkauksen läpi käynyt enkä tiedä miten käy tällä kertaa. Tsemppiä sinulle valitsemallesi tielle ja toivon sinun onnistuvan siinä missä en itse onnistunut koska loppupelissä on mielestäni parempi jos onnistuu ja saa pysyviä tuloksia ilman leikkausta. Jojoilu on turhauttavaa ja voimia vievää. Toivottavasti saat ohjausta ja apua painonpudotukseen ja terveellisten elämäntapojen omaksumiseen. 

Hyvä, että arvot on kohdillaan. Vielä, jos ei ole mitään liitännäis sairauksia niin ehdottavat leikkausta ettei niitä tuliskaan. Mulle heitettiin sama ajatus mutta en haluaisi ihan niin radikaaliin ratkaisuun lähteä. Tuttavapiirissä on muutamia leikkauksen käyneitä ja eivät vaihtaisi sitä mistään hinnasta mihinkään. Ovat vaan miettineet miksi eivät jo aikaisemmin menneet. Itse olen ajatellut leikkausta kanssa mutta päätynyt siihen, että se ei poista demoneita mun pään sisältä. Miksi aina ehdotetaan ns. helpointa (leikkaust) keinoa, en ymmärrä.  

Suvi-tuulia; näin muutaman viikon jälkeen lihavuusleikkauksesta täytyy omalla kohdalla sanoa ettei tämä tunnu hirveän helpolta :-D. . Toivon ajan mittaan tästä olevan apua painon pudotukseen ja jojoiluun. Toisille tämä voi olla kohtalaisen helppoa mutta itselle aika vaativaa ja vaatii aikamoisen rytmittämisen syömisten suhteen; ei onnistu enää ruokailujen välistä jättäminen ainakaan pitkäksi aikaa; eilen tunnelma heikko ja hontelo kun ruokaväli venyi noin 4,5-5 tuntiin eli 2-3 tunnin välein syötävä hereillä ollessa. Aika näyttää mutta helppona en pitäisi tätä enkä missään nimessä halua mainostaa helppona ratkaisuna jotta ei tule liian ruusuista kuvaa ihmisille jotka miettivät leikkausta.tleikkausta. 

Minkä verran syöt päivässä? Siis kaloreina? Meneekö herkkuja vai pelkästään ravitsevaa, monipuolista ruokaa? (En näe päiväkirjaasi puhelimella.) 

Niin siis minähän nimenomaan kävin tarkastuttamassa arvot ja nimenomaan siksi että tämä paino on aivan järjetön omalle keholle. Lihavuusleikkaus tuotiin esiin jos ei esimerkiksi ensi kesään mennessä ole tapahtunut muutosta painoon tai jojoilu ei ole hallinnassa. Itsellä myös ympärillä ihmisiä jotka ovat leikkauksen käyneet mutta en tiedä.. Jotenkin hirvittää se kun tiedän että siellä on tullut esim. haiman vajaatoimintaa, on oltu nesteytyksessä kun on unohdettu juoda, refluxioireita. Niin ja rajuja verenpaineen laskuja yhdellä. Eli ns. terveistä lihavista on tehty sairastavia.  

Parempi on jos saa itse pysyvän tuloksen. Itsellä takana useita isohko noin 60kg pudotuksia ja kaikki on tullut aina takaisin ja vähän enemmänkin. Riskit on jokaisessa leikkauksessa, mutta parhaansa kun tekee niin enempää ei voi. Toivonkin sinulle hyviä onnistumisen hetkiä. 

kuten toteat, tuo paino varmaan rasittaa kehoasi. Onneksi testeissä kaikki hyvin. edelleen ihmettelen, että tarjoavat leikkausta eivätkä ensin keskustelu- ja ravintoterapeutin apua.  

Mä lähdin liikkeelle reilusta 110 kg:sta. Kukaan ei ehdottanut leikkausta enkä itsekään sitä hetkeäkään edes harkinnut. Tiesin kaiken jojoilun jälkeen, että pystyn itse laihduttamaan ja tiesin myös miten, mutta se tärkein pohdittava asia oli miten ylläpidän. Paluuta ylipainoon ei vaan ole. 

Syömisestä kaikki on kiinni. Miettisin, miten haluan loppuelämäni syödä, mitkä on ne ongelmakohdat, pystynkö niissä kohtuuteen vai joudunko luopumaan. Joistain jutuista väkisinkin joutuu luopumaan, mutta lopputulos on sen arvoista. Ei pidä uskoa sitä ”kaikkea kohtuudella” -ohjetta, jos ongelmasyöminen on akuutisti vielä päällä. Syödä pitää, ei kitukuureja vaan syöt samoin kuin myöhemmin ylläpidät, mutta maltillisella kalorivajeella. Liikunta ei tarvi hulluna alkaa harrastaa, sitäkin voi hissukseen ottaa mukaan, jos ja kun sitä tuntuu.  

JOhQu: kommenttini oli MiuMauMauskikselle 

JOhQun kommentista: pitkän tähtäimen suunnitelma voi olla esim kaikkea kohtuudella. Komppaan vahvasti tuota, että ongelmasyömisen ollessa päällä pitää edetä jonkin suunnitelman mukaan. Koska ongelmasyömistilanteessa sitä kohtuutta nimenomaan ei ole. Se on kadonnut. Ja siksi siinä tilanteessa juuri ollaan. (Mulla oli sokeri) 

Olen menossa ravintoterapeutille tosin vain siksi että itse pyysin sitä. Minusta on vähän hupaisaa että toinen sanoo ettei paluuta lihavaksi ole. Niin minäkin ajattelin joka raskaudessa. Jokaisessa valvotussa yössä. Ja jokaisessa surussa. Kaikessa kaaoksessa. Ja silti. Tänään minä olen lihava. Sairaaloiden lihava. Meistä kaikista ei vain ole pitämään päätöksiä.  

Mä olen erittäin vakavissani. Toki elämäntilanne on monessa kohtaa mulla helpompi kuin ennen. Mä kerran jo laihdutin 100 kilosta 70 kiloon. Palasin vanhoihin tapoihin ja lihosin yli 110 kiloon, bmi sairaalloinen ylipaino. Mä teen kaikkeni, jotta paino pysyy normaalilukemissa. Jos et pysty pitämään syömiseen liittyviä päätöksiä, leikkauskaan ei välttämättä auta. Pää pitää saada ensin kuntoon. Täti omena, juu mä kommentoin myös MMM:lle. 

Olen vähän samaa mieltä J0hQ:n kanssa. Mittari tikittää jo kohta 5-alkavia numeroita mutta tähän ikään mennessä mikään virallisterveellinen laihdutusmetodi ei ole minuun tehonnut. Sairauksilla on oma roolinsa tässä. Olin jo lähellä luovuttaa ja uskoa, että minuun eivät laihdutusyritykset tehoa. Nyt olen kuitenkin kohta saanut 10 kiloa pois. Toinen mokoma pitäisi ainakin vielä pudottaa. Ehkä näissä suosituksissa on vikana se, että ajatellaan että yksi tapa sopii kaikille muillekin. Ihmiset on kuitenkin niin yksilöitä. Voiko se olla niin että osa ihmisistä on vaan paljon herkempiä joillekin ruoka-aineille, jotkut maidolle, jotkut sokereille, hiilareille, viljoille jne. En halua tuputtaa ketogeenistä kenellekään, mutta en voi olla mainitsematta sitä, että mielialani on miljoona kertaa parempi ja mielitekoja ei juuri ole. Ennen luulin (niinkuin ehkä aloittajankin) että olen vaan niin heikko sortumaan ja lyhytjännitteinen. Ei se ollutkaan niin. Vaan ehkä pikemminkin niin että biologisia impulsseja on vaikea tahdonvoimalla estää (siis sokerin heilumisen aiheuttamaan syömisen tarvetta tässä tapauksessa). Täytyy siis löytää tapa kytkeä ne jotenkin pois päältä. Ja ketogeenisella se on minulla onnistunut.  

Mun heikkous oli just makea, tai makea&rasvainen: pullat, suklaa, karkit. Leivoin paljon ja söin itse kaiken. Mulla toimi tämä: Kaikki vilja ja sokeri pois, rasvan jätin ruokavalioon. 1,5 vuoteen en uskaltanut syödä edes tummaa suklaata. Kaikki makeanhimo katosi, suht nopeastikin, mutta jatkoin silti. Nyt uskallan jo syödä tummaa suklaata, omatekoisia hilloja jne, mutta vain koska olen rajannut myös syömiset tiettyyn aikaikkunaan. Jos söisin vapaasti, lipeäisin helposti naposteluun ja se olisi lopun alkua. Seuraan painoa, pidän itseni kurissa. Se vaatii jääräpäisyyttä, voimavaroja, oman toiminnan pohtimista ja vahtimista. Ei kaikkien juttu tehdä näin, mutta näillä mä olen nyt oikealla tiellä. 

Itselleni ongelma on roskaruoka kun sitä mahtui ni paljon sekä herkut. Suklaa yksi suuremmista ja parasta fazerin sininen; olen syönyt sitä leikkauksen jälkeen 2x 39g patukkaa ja totesin viimeksi syötyäni ; ei ole hyvää että turhaan syön; mieli teki hyvää mutta eipä kannata tuota ainakaan heti ostella. Itsellä on haaveena että pystyisin loppuelämän ajan syömään kaikkea mutta järkevissä määrin, pitäen huolta proteiini määrän täyttymisestä joka itselläni on 80-100g, sekä rasvan saannista tämä on se mitä eniten kaipaan, normaalia elämää ; normaalisti syöden. 

jokainen pudottaa painoaan omalla tyylillään. Tärkeintä on löytää omaan elämäntapaan ja kehoon sopiva tyyli. itselle homma lähti vuoden psyykkisestä muutoksesta ja ajatusmaailman muutoksesta. Helmikuussa 15 painoin 105 kg. Kesällä sairastuin masennukseen ja alkuvuodesta 16 istuin 125 kiloisena neurologin vastaanotolla ja mies uhkasi näkökyvyn menetyksellä, kyseessä nuorilla naisilla usein tavattu sairaus IIH. Kun pääsin kotiin itkin ja tuijotin surullisena kukkia ja muuta, mitä en koskaan enää tulisi näkemään. Sitä miten ikuinen viholliseni ylipaino minut nyt oli yhyttänyt. Onnekseni kyseessä oli kuitenkin vain migreeni. Olisin voinut pyörähtää taas ene-dieetille, hormonodieetille tai mille tahansa dieetille, mutta jälleen onnekseni olin löytänyt Jenny ja läskimyytinmurtajat. Ymmärsin, ettei minun tarvitse vihata itseäni ja kehoani. Opin pitämään itsestäni. Purin vaikeita juttuja itseni kanssa syömiseen liittyen. Lopulta syksyllä 2017 hakeuduin itse painonpudotusryhmään, jossa käytettiin fit4u:n mallia. syödään siis kaikkea kohtuudella. Aluksi viikottaiset tapaamiset ylläpitivät motivaatiota ja nyt ne jatkuvat kerran kuukaudessa vuoden loppuun. Tammikuussa 2018 ostin jäsenyyden liikuntapaikalle ja nyt harrastan aktiivisesti liikuntaa, syön monipuolisesti ja terveellisesti eikä paino nouse. Toki ajoittain se ei laske, mutta vaikka en siihen kiinnitä huomiota se ei nouse. Mikä on super iso asia mielestäni. Toki tämä reilu 110 kg on liikaa ja sitä tässä pudottelen hiljalleen. Välillä kaipaan sitä että paino putoaisi äkkiä, mutta sitten muistan niitä kertoja kun se on aina noussut takaisin. ajattelen että parempi tehdä tätä mun elämään sopivalla tavalla pienillä muutoksilla, koska sitten joskus kun paino on riittävän alhaalla se on siinä eikä mun tarvitse siihen kiinnittää huomiota. Niin kuin kaikki normaalipainoiset ihmiset, jotka sellaisia ovat ikänsä olleet. Ajatelkaa mikä energiamäärä vapautuu kun ei tarvitse miettiä mitä painaa tai mitä syö. En osaa edes kuvitella.