Päiväkirja - sun_aurinko, 13 maalis 23

Tunnistan tämän. Moni yritys kaatunut siihen, että miehen on vaikea kestää mun terveellistä ruokavaliota. Alkaa pikkuhiljaa tyrkyttää että ”kai nyt lauantaisin voi… voithan sä nyt yhden…”. Hänellä ei ole ylipainoa ja nauttii paljon herkuttelusta. Nyt olen puhunut tosi avoimesti terveysongelmista ja siitä, että jotain on pakko tapahtua. Hän vaikuttaa nyt olevan kannustavampi, mut katsotaan nyt eteenpäin. 

Ja siis en pakota häntä syömään samaa, eilenkin veti mäkkärisafkaa kun ite söin kasvismunakasta. Mutta ei ole ok tyrkyttää sitä roskaruokaa mulle kun itsehillintäni on sen suhteen heikko. 

Puolisoni on innokas herkuttelija, ja ainakin painonpudotuksen alussa tuntui vaikealta jättää niitä syömättä/syödä vähemmän kun ennen, mutta jotenkin siihen vaan tottuu että hän syö niitä jos syö ja itse jätän välistä tai syön vain vähän. Koen kuitenkin, että en voi toista aikuista ihmistä pakottaa olemaan herkuitta vaan siksi että itselläni lähti aiemmin ihan lapasesta, enkä tietenkään halua myöskään lähettää rakasta ihmistä muualle herkkuineen. 😄Itselläni herkkukoukusta irti pääsemisessä on auttanut parhaiten mielestäni se, että en kiellä mitään. Pyrin kuitenkin siihen, että arkena en söisi herkkuja ja kun jotain syön, niin syön kohtuudella 😊 Käymme yleensä kerran viikossa kaupassa, ja ostamme koko viikon ruoat yhdellä kertaa. Näin toimimalla myös miehen herkuttelut ovat jääneet vähän vähemmälle ja joidenkin herkkujen tilalle on tullut hitusen terveellisempiä vaihtoehtoja kun ruokailut on suunniteltu ennakkoon. Voisiko tällainen toimia teillä? 

Kun aloitin projektin 126kiloisena mä olin ihan suklaakoukussa . Söin lukemattomia patukoita päivittäin..Mun mies on aina ollut hoikka, pitää suklaasta ja kaikesta hyvästä. Hänelle ne eivät kuitenkaan olleet ongelma kuten minulle. Minä päätin muuttaa elämäni suunnan, opettelin ymmärtämään itseäni sen syömisen suhteen ja tunnistamaan ne ongelmat. Koko sen ajan kun pudotin painoa, on ollut juhlia, herkkuja , suklaata ja ties mitä kotona ja mies niitä syönyt, sekä ostanut. Minä itse olen vastuussa siitä mitä syön , joten meidän perheessä jokainen syö tai ostaa mitä haluaa. Aluksi oli tosi vaikeaa kun mies söi suklaata tai muuta hyvää mun lähellä , eikä se tosiaan tarkoittanut mulle, ettei olisi ollut tukena , päinvastoin. itse halusin, että muut mun lähellä syö ihan kuten ennenkin ja itse haluavat, koska minun oli ihan itse opeteltava järkevät valinnat, tapa syödä niin, että voin sitä jatkaa myös silloin kun olen maalissa. Ymmärrän kyllä, että jos tyrkytetään kaikkea, joka ei omaan ruokavalioon sovi, se voi olla ahdistavaa, stressaavaa, mutta lopulta sitä itse tekee kuitenkin valinnat. En missään nimessä yritä väheksyä tai sano, että olis helppo kieltäytyä. Mulle kuitenkin auttoi se ymmärrys mikä on minulle hyväksi ja mitä haluan saavuttaa. Sen jälkeen oli oikeastaan helppo olla. Toivon ihan hirmuisesti kaikille voimia, kärsivällisyyttä ja itsekuria silloin kun sitä tarvitaan, mutta samalla myös armeliaisiutta niin itseään kuin niitä vierellä olijoitakin kohtaan. Mun mies on jälkeenpäin sanonut, että tunsi välillä syyllisyyttä kun osti kotiin suklaata yms..  

Mä vertaan tätä tilaa addiktioon, sokeriaddiktio kun on pikkuhiljaa tunnustettu oire joka käyttäytyy samoin kuin mikä tahansa addiktio. Jos mun puoliso olisi toipumisensa alkumetreillä esim alkosta, mulle olisi itsestään selvää etten itse käyttäisi enkä toisi kotiin houkutuksia. Se on kunnioitusta toista kohtaan. Toiset ihmiset eivät ole niin addiktioherkkiä ja riippuu myös ”aineesta”. Itselle esim tupakointi oli naps vaan ja loppui (aikaa sitten jo toki varmaan 20v) alkoholiakaan en käytä kuin noin 1-2x vuodessa, mutta sitten tuo saatanan sokeri ja vallankin hiilari+sokeri combo😭 Puolisoni ostaa herkkuja lähinnä työmatkoillaan, siis kun kulkee kävellen töihin ja kauppa matkan varrella. Hän on normaalipainoinen, ei DM, ei vp, mulla kummatkin! Ollaan usein puhuttu tästä juuri siitä näkökulmasta että addiktin puolisona pitää antaa tuki. Hän on 20v sitten luopunut päihteistä ja jos silloin oltais yhdessä oltu niin aiemmin kirjoittamani olisi pätenyt. Toki usein vaikeista riippuvuuksista toipuminen tarvitseekin sen yksin olon ja irroittautumisen vanhoista ympäristöistä/kuvioista.  

Aika samoilla linjoilla meilläkin kun aiemmilla kommentoijilla, eli pyrkii keskittymään siihen omaan tekemiseen ja siihen mitä haluaa saavuttaa eikä siihen mitä puoliso syö ja tekee. Tosin meillä on se hyvä puoli, että mies on niin perso makealle että kerkeää usein syödä parhaat herkut pois ennen kuin itsellä edes kerkee tehdä mieli. Tärkein asia minkä oon huomannu auttavan pahimpiin himoihin ja herkkujen ahmimiseen on se, että pitää huolen että arkiruoka on ravitsevaa, täyttävää ja maittavaa myös kalorivajeessa. Esim. kuitua n. 30g ja proteiinia keskimäärin vähintään 85g päivässä +vitamiinit yms.. Lisäksi kun himo iskee, niin syö aina ensin hedelmän/jogurtin eli ns. terveellisen herkun. Usein se vie jo pahimman himon pois ja jos ei vie niin ei sitten voi pienissä määrin syödä oikeita herkkuja. Totaalinen kieltäytyminen ei ole koskaan toiminut ja pahin taistelu painopudotuksessa ja terveellisen elämäntavan löytämisessä käydään aina oman pään sisällä, eikä se minusta ole kumppanin tehtävä :) Tosin ajan myötä voi käydä myös niinkuin meillä, että kumppani innostuu terveellisistä ruuista myös, alkaa jopa himoita niitä kun huomaa pitkällä aikavälillä sen hyödyt. 

En kiellä puolisoani syömästä sitä, mitä hän haluaa. Laihduttaminen on nimenomaan mun projekti ja päätös. Mieheni saattaa tilata itselleen vaikka pizzaa, kun itse kallistun salaatin puolelle. Olen myös sokeri addikti ja tilanne oli hyvin paha, kun kielsin herkut itseltäni kokonaan, silloin pahimmat repsahdukset tapahtuivat. Nykyisin sallin niitä pienin määrin ja se on helpottanut. Myös proteiini patukat korvaa suklaa himoa melkoisen hyvin :) 

Koen asian niin että en voi kieltää normaalipainoiselta ja terveellä ruokasuhteella varustettua puolisoani syömästä herkkuja omassa kodissaan. Olen oppinut sanomaan "en ota nyt kiitos" aiempaa useammin. En kyllä myöskään odota häneltä mitään erityistä tukea tässä painon pudotus / painon hallinta projektissani, me ei olla toistemme tukihenkilöitä eikä terapeutteja. Odotan häneltä lähinnä sitä, että antaa minun tehdä omaa juttuani rauhassa. Sen kokisin kyllä ärsyttävänä jos hän alkaisi niitä herkkuja tyrkyttämään kun olen kerran kieltäytynyt tai muuten alkaisi ääneen ihmettelemään ruokavalintojani.  

On vaikeata kun mies syö herkkuja ja kantaa niitä kotiin. Kum itse käyn kaupassa niin jätän välistä mutta kun mies ostaa ja syö niitä niin tooosi vaikeaa kieltäytyä. Toki kuten moni sanoikin täällä niin jokainen on vastuussa omista syömisistään ja juomisistaan.  

Lähtisin ehkä siitä ennemmin, että mikä on oikeasti sun psyykkinen tarve saada syödä. Mistä se johtuu ja mikä siellä taustalla on. Suosittelen vahvasti myös ihan terapiaa jotta psyykkinen puoli saadaan kuntoon. Sillä jos psyyke ei ole kunnossa ja on tunnesyöjä niin on todella vaikea saada laihdutusprosessi pysymään käynnissä. Se, että miehesi ostaa itselleen herkkuja ja piilottaa ne sinulta. Luulen sinun tietävän, että talossa on herkkuja ja tiedät myös, että kiukuttelemalla miehellesi sinä myös saat niitä. En koe, että miehesi sen mahdollistaa. Hänen ei tarvitse pidättäytyä herkuista vaikka sinun tarvitsee. Ero ei muuta sitä tosiseikkaa ettetkö halutessasi niitä herkkuja saisi. Nyt todellakin harkitse avun hakemista, koska jokin sulla sen addiktion pitää yllä. Tsemppiä kovasti ❤️ 

Onneksi mieheni syö tosi terveellisesti. Valitettavasti hän myös napostelee koko ajan, eikä hänellä ole tarvettakaan sitä mitenkään vähentää/muuttaa. Itseltäni on vaatinut opettelua ja itsekuria ja vaatii edelleen. En minä voi syödä tunnin välein. Joskus on pakko vaihtaa kerrosta, kun olen jo iltapalani syönyt ja toinen tulee viereen maiskuttamaan. Tuo tilanne on kuitenkin yksin minun ongelma ja minun kehittämiskohde, en ole siitä koskaan mitään sanonut. En pitäisi sellaista kommentointia kohtuullisena, hänellä on oikeus ruokarauhaan. Mieheni ostaa minulle kaupassa käydessään aina tuomiseksi jotain, mistä pidän, kuten lapsillekin. Kyse on huomioimisesta. Hän ei enää tuo minulle juustonaksuja tmv. vaan kesäkurpitsaa, tomaatteja, kauraleipää jne. Mitä ei itse syö, mutta tietää minun arvostavan. Alkuun oli kyllä vaikeaa, on ollut iso elämänmuutos koko perheelle, että ei paisteta lättyjä joka viikonloppu, osteta isoja karkkipusseja ja käydä Hesessä yms. jatkuvasti. Iso osa minun lihomisestani todennäköisesti johtuu siitä, että mieheni napostelee. En ole sellaista tapaa oppinut lapsuuden kodista, vaan häneltä. Ei 1,5 metrinen nainen voi syödä samalla tavalla kuin yli 180 cm mies. No, nyt olen päässyt napostelusta eroon ja muutenkin oppinut syömään säännöllisesti ja huomattavan terveellisesti. 

Saija, olen käynyt kaksi ns valmennusta joissa näitä syömisajatuksia käyty läpi. Ei apua. Tiedän että syön hermostuneisuuteen, jännittyneisyyteen, tylsyyteen, turhautuneisuuteen… kaikki nuo liittyy esim mun adhd sekä masennus. Syön saadakseni dopamiinia ja päästäkseni aina yhdestä asiasta toiseen, eli ”toiminnanohjaukseen”. Olen onneksi lukenut niin paljon syömisongelmien kiertymisestä tiiviisti nepsyhaasteisiin, etten jaksa enää syyttää siitä itseäni: mun aivot toimii näin. Silti mun pitää keksiä toisenlaisia ratkaisuja. Mulle lupailtiin semmoisia käyntejä syömishäiriöpolilta että käytäis läpi näitä tunteita jne, mutta ei se sitten alkanut. Nuorena olen hallinnut elämää syömättömyydellä ja siihen se minun edellinen laihdutuskin meni, syömättömyyteen. Olin lihava nainen anorexia oireissa. Elämä on niin haastavaa. No nyt olen kuitenkin tehnyt jotain itseni hyväksi: käynyt vesijuoksemassa ja siemaillut höyrysaunassa 4dl proteiinijuomaa jotta pääsin kotiin ja jaksan nyt alkaa valmistaa ruokaa itselleni  

Suurin osa vastaajista siis omaavat sellaista vahvuutta jolla sanoa ei, ei kiitos mulle. Minulla ei vielä ole, toivottavasti joskus. Tunnen nyt itseni entistäkin huonommaksi ihmiseksi kun kehtaan moista vaatia mieheltäni. Silti… jopa psykiatrini esitti kysymyksen miehelleni vastaanotolla, voisiko hän tukea minua tällä lailla  

Toivottavasti saisit apua ravitsemusterapeutti LTA tmv, mihin pääsitte yhdessä miehen kanssa. Sun olis varmaan tosi tärkeää saada häneltä tukea. Toisaalta sitten on se toinen näkökulma, että ei kiinnitä huomiota herkkuihin ja huonoihin valintoihin, vaan yksinkertaisesti siihen, että kasviksia puoli kiloa päivässä, marjoja ja hedelmiä ym. Terveellisiä valintoja joka päivä. Silläkin voi päästä jo hyvään alkuun. Niin ja edelleen ne rutiinit, että jos minkä tahansa hyvän muutoksen saa rutiiniksi, niin rutiinit kantaa ihan joka tilanteessa, oli tukea ja voimavaroja tai ei. 

Tämä ei tee sinua huonommaksi ihmiseksi. Mutta on erittäin tärkeää, että jatkat psykoterapiassa käyntiä. Tai jos et vielä sellaisessa ole niin pyydä psykiatrilta lähete. Sitten menet sellaiselle psykoterapeutille joka on nimenomaan erikoistunut nepsyyn. Toki sinun miehesi tulee sinua tukea tässä asiassa mutta ymmärrän häntä myös hyvin siinä, että jos sinä kiukuttelet hänelle pyyten herkkuja. Ei se helppoa hänellekään ole. Voisitteko sopia, että hän syö herkut kun et ole paikalla ja vain sinä hoidat kaupassa käynnit. Näin ollen niitä herkkuja ei myöskään kotiin osteta. Ja aina kauppalistan kanssa kauppaan 👌 Kyllä sinäkin vielä onnistut. Luota itseesi. Itselläni on aikoinaan ollut se, että jos söin jotakin karkkia tai muuta niin sen syöminen oli vaikea lopettaa. Mutta päivä kerrallaan. Se huomisaamu ja päivä sekä ilta. Sanot itsellesi, ei tänään. Seuraavana päivänä uudestaan. Aina kun tekee mieli herkkuja, lähde kävelylle. Ajatukset pois siitä. Taas seuraavana päivänä uudestaan. Mutta jos olet pahasti sokeriaddiktoitunut niin kannattaa tehdä kuten alkoholisti: ei yhtäkään, ei edes juhlissa. Jossakin vaiheessa huomaat että on helpompaa jo sanoa ei 

@sun_aurinko kysymys ei niinkään ole siitä että olisi aina itsekuria kieltäytyä osallistumasta herkutteluun, ei sitä aina ole. Enemmän kysymys on siitä, ettei ne herkut maailmasta häviä vaikka minä ne kotoa kieltäisinkin - puoliso sen sijaan voi kyllä hävitä 😁. Toki uskon että se jonkun verran tilannetta helpottaisi jos herkut voisi eliminoida kotoa kokonaan, ja jos puoliso on siihen valmis niin hienoa, eihän siinä mitään väärää ole.  

Paljon voimia sinun tilanteeseen! Mielestäni olet ihan oikeassa siinä että etenkin kun taustalla on syömishäiriö ei ruokailutilanteet toimi vain pelkällä tahdonvoimalla. Tietysti sitä tarvitaan ja hienoa on tavoite kohti terveempiä elämäntapoja. Kamppailu ruokailun kanssa saattaa aiheuttaa niin suurta kärsimystä, että mielestäni ei olisi lainkaan hullumpaa jos miehesi kanssa asetatte tietyt rajat herkkujen kuljetukseen kotiin. Silloin kun oma mieli ei pysty vastustamaan, tulee toisen olla tiukkana ja ajaa sitä ajatusta eteenpäin mitä ilman ahmimiskohtausta haluaisi ajatella. Tarkempaa taustaa en tiedä sinusta tai oletko saanut apua tilanteeseen, mutta lämpimästi suosittelen ottanaan yhteyttä syömishäiriöihin keskittyviin yksiköihin, kuten syli tai jos olet Uudenmaan alueella niin koita saada lähete syömishäiriökeskus Ulfåsaan. 

Hyvä aloitus! Olen kamppaillut saman asian kahdessa suhteessa. Nykyisessä myös, ja uskon että alkaa mennä vihdoin viesti läpi. Joten ehdotan kärsivällisyyttä ja rauhallista keskustelua, ei silloin kun on ns. tilanne päällä. Emme asu yhdessä, mutta olemme sopineet jo että kun tulen käymään, esillä on hedelmiä eikä kotona ole herkkuja. Olen yrittänyt ehdotella terveellisiä ruokia ja kun itse ehdotan ja suunnitten, on mennyt läpi 👍 Iso ongelma yhdessä vaiheessa oli miehen toive ostaa jäätelöä kotiin viikonloppuisin - en ole tehnyt vuosikausiin niin, vaan ostanut vain yksittäisannoksia jos niitäkään. Suostuin, söin, tuli huono fiilis. Nykyään ei niitä osteta. Mutta täytyy sanoa että on tylsä rooli kun on suhteessa se "ilonpilaaja", terveysnatsi yms. Ei minua ole niin nimitelty mutta siltä se tuntuu, kun toinen ei ole kiinnostunut terveydestä. Tsemppiä sinulle! Ja muillekin kommentoijille joilla samaa 🙂❤️ Luin nyt vielä muiden kommentteja, kiva kuulla kun muilla on onnistunut se, että syödään eri ruokaa, onpa inspiroivaa! Myös addiktionäkökulma oli hyvä 👍 Tulee kommenttien lukemisen jälkeen mieleen, että olen pitänyt arvona yhteisiä ruokahetkiä - ja samaa ruokaa. Olemme myös ottaneet samankokoiset annokset. Nyt ymmärrän, että samanlaisuus ei välttämättä tosiaan ole ainoa arvo! Ja pitää oppia tuo "en ota nyt, kiitos". Paljon ajattelemisen aihetta, kiitos! ❤️  

Hei sun_aurinko, luin vielä myöhemmät kommentit! Voi sinua ❤️ huomasin myös että monella kommentoijalla on ollu se joku "vahvuus" (vai mikä?) sanoa ei. Minustakin se on äärettömän vaikeaa. Mielestäni se addiktionäkökulma oli hyvä: ehkä sinullakin on se herkkuaddiktio? Voisiko tuota kautta selittää asiaa miehelle, ja pyytää tukea asiaan? ❤️ Uskon kyllä että sinun tilanteesi on vaikea - olisi varmasti helpompaa, jos miehesi ei ostaisi herkkuja kotiin!  

Avomieheni ostelee herkkuja, joihin sorrun välillä. Tänään ostin kaupasta sitten ihan itse omia herkkujani perus ruokaostosten lisäksi. Maissilastuja ja salmiakkia. Siitä kyllä kuulin jo muutaman vinoilun. No, enpä ole niitä vielä edes avannut. Viime aikoina olen pyrkinyt itse syömään terveellisesti. Niinpä mies on saanut yl.syödä itse 'rasvaisemmat ruoat' ja olen itse syönyt esim.tonnikalasalaattia. Äsken osasin sanoa "Ei!", kun hän kysyi otanko jäätelön. Iltasyönnin olen jättänyt melkein kokonaan. Paino tipahti jo vähän. Kyllä tämä tästä!