|
Pakonomainen tarve liikkua voi olla oire jostain muusta, sanoo työterveyspsykologi – ”Ihmiset yrittävät olla superihmisiä”
HS kysyi asiantuntijoilta, miksi liikkuminen saattaa mennä liiallisuuksiin ja mistä pakonomainen tarve liikkua kertoo.
Pihla Loula HS
Julkaistu 12.8. 20:32
LIIKUNTA tekee hyvää mielenterveydelle, mutta liika on liikaa.
Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa selvisi, että heillä, joilla liikuntaa kertyy useita tunteja kerralla, mielenterveys on huonompi kuin niillä, jotka eivät liikkuneet lainkaan. HS uutisoi asiasta lauantaina.
HS kysyi asiantuntijoilta, miksi liikkuminen saattaa mennä liiallisuuksiin ja mistä jopa pakonomainen tarve liikkumiseen kertoo.
TYÖTERVEYSPSYKOLOGI Anna Lohman sanoo, että pakonomainen liikkuminen voi olla oire henkisen puolen ongelmasta
”Tässä lienee kyse siitä, että henkiset oireet näkyvät liikaliikkumisena, ei niinkään siitä, että liikkumisesta seuraisi mielenterveysongelmia”, Lohman sanoo.
Lohman on työpsykologian lisäksi erikoistunut mielen ja kehon yhteispeliin. Hän myös luennoi aiheesta.
”Liikunta tekee ihmiselle hyvää, mutta ei ihmistä ole suunniteltu liikkumaan verenmaku suussa. Sellaisessa tilanteessa keho koittaa sanoa, että lopeta. Jos ihminen toistuvasti jatkaa sitä, se johtuu siitä, että hänen mielensä on päättänyt, että keholle tämä on hyväksi. Se on harhaa.”
Yhdysvaltalainen tutkimus kertoi, että jos liikuntapäiviä oli kuukaudessa erityisen paljon, vähintään 24, tai jaksot kestivät yli 90 minuuttia kerrallaan, osallistujien mielenterveys oli heikompi kuin heillä, jotka eivät liiku lainkaan.
”Ehkä oleellinen kysymys tässä on se, että millaiset ihmiset hakeutuvat liikkumaan noin paljon.”
Lohman arvelee, että suuri liikuntamäärä voi kertoa suorituskeskeisyydestä ja pakonomaisuudesta.
PAKONOMAISEN suorittamisen takana on työterveyspsykologin mukaan monesti syvä haavoittuvuuden ja kelpaamattomuuden tunne. Taustalla voi olla halu näyttää tai halu paeta jotain muuta. Pakonomaisuus kulkee toisinaan käsi kädessä myös syömishäiriöiden kanssa, sillä molemmat liittyvät tietynlaiseen vaativuuteen ja kelpaamattomuuteen.
Paljon urheileva voi olla myös koukussa siihen, että urheilussa ylitetään itsensä. Urheilemiseen voi kehittyä negatiivinen riippuvuus.
”Ajatus siitä, että pitää olla parempi kuin eilen olin, on ihan kamala. Sehän tarkoittaa sitä, että en ollut riittävä eilen, en tänään enkä huomenna. Oikeasti jokaisen pitäisi saada kokea päivittäin, että olen riittävä”, Lohman sanoo.
Pakonomainen suorittaminen ei koske vain liikuntaa, vaan kyse on laajemmasta ilmiöstä.
Lohman sanoo, että masennus, työuupumus ja itseään rääkkäävä liikunta ovat kaikki lisääntyneet. Työssään hän näkee ylisuorittajia, jotka tiukan työpäivän jälkeen lähtevät suorittamaan lenkkipolulle.
”Aika on mielestäni vaativa. Ihmiset yrittävät olla jotain superihmisiä: työtä, vanhemmuutta ja harrastuksia kaikkea suoritetaan. Somessa sitten kerrotaan kaikesta, mitä ollaan saavutettu.”
JOOGA- ja pilatesohjaaja ja personal trainer -opiskelija Anna Sarle on nähnyt työssään kuormittuneita ylisuorittajia, jotka liikkuvat kehonsa äärirajoilla.
”Ylisuorittajat saapuvat tunneille väsyneinä suorittamaan pakollista urheilutuntia. Minulla on asiakkaita, jotka ovat pitkään käyneet tunneillani. Joillain heistä urheileminen on mennyt yli. Sen huomaa siitä, että silmät eivät enää loista ja huulilla ei näy hymyä. Muutamille olen joutunut sanomaan, että pidä urheilusta taukoa”, Sarle kertoo.
Sarlen kokemuksen mukaan monet ryhmäliikuntatuntien ylisuorittajat ovat hyvässä kunnossa olevia naisia.
”He liikkuvat, koska haluavat tietynlaisen kropan. Sen jahtaaminen johtaa helposti pakkomielteiseen liikkumiseen. Ryhmäliikuntaohjaajana ihmiset harvemmin tulevat kertomaan asiasta minulle suoraan, mutta on minulta pyydetty esimerkiksi anteeksi sitä, että tunti on jäänyt flunssan takia väliin. Niin ei pitäisi joutua sanomaan.”
Anna Sarle Kuva: ANNA SARLE
Ylikunnossa olevan keho ja mieli koittavat kertoa, että pysähdy, mutta ihminen ei aina malta pysähtyä, Sarle kuvailee.
”He eivät halua pysähtyä, koska se on luovuttamista. Ihmiset ajattelevat, että minunkin pitää jaksaa, koska muut jaksavat. Lepäämisestä voidaan kokea syyllisyyttä.”
SARLE kertoo, että oleellisinta liian urheilumäärän määrittelemisessä on kuunnella omaa kehoaan. Jos keho ei ehdi palautua liikuntasuoritusten välillä, silloin todennäköisesti liikkuu liikaa.
”Kun aloittaa urheilun, keho jaksaa ensin hyvin ja tuloksia syntyy helposti. Voi syntyä virheellinen mielikuva siitä, että keho jaksaa loputtomasti. Onnistumisen tunne on suuri. Kuitenkin koukkuun jääminen vaatii enemmän. Salilla pitää esimerkiksi osata laatia ohjelmia, muulloin onnistumisen tunne tyssää”, Sarle sanoo.
Liiallisuuksiin saatetaan mennä siinä vaiheessa, kun alkujaan asetetut tavoitteet on saavutettu.
”Silloin iskee halu saada enemmän, ja lopputuloksena joko laihdutaan äärirajoille tai tavoitellaan valtavia lihaksia. Silloin alkaa myös sellainen ajattelu, että on pakko liikkua vaikka olisi kuinka raskas päivä takana. Vapaapäiviä ei pidetä ja lenkille lähdetään vaikka sataa. Siitä muodostuu henkinen pakkomielle, joka pahimmillaan vie sairauslomalle.”
OMAN kehon kuuntelemisen lisäksi mielenterveyttä voi suojella se, että pyrkii muuttamaan suhtautumistaan liikutaan, Sarle sanoo. Hän muistuttaa, että liikkua kuuluu hyvän olon, ei vain tulosten takia. Myös palautumisella ja levolla on suuri merkitys.
Myös työterveyspsykologi Anna Lohman muistuttaa, että välillä vapaa-ajalla voi ottaa ihan vaan rennosti.
”Rennoille nautinnoille pitää olla tilaa. Rankan työpäivän jälkeen Netflix ja suklaa toimivat välillä paremmin kuin juoksulenkki”, hän sanoo
|