Päiväkirja - MiuMauMiuskis, 31 loka 18

tiedän mitä tarkoitat. mulla on vääristynyt kuva itsestäni ja tämä johtuu toisen osapuolen tekemistä asioista. 

voi sinua. voimahalaus täältä. miten sitä voisi oppia kunnioittamaan ja rakastamaan itseään ehdoitta. jos edes puoliksi sillä lempeydellä suhtautuisi kuin lapsiin tai lemmikkiin, olisi tilanne hyvä.  

Joskus olen muuten miettinyt sitäkin, että lopulta, rakastaako monikaan itseään ehdoitta? Jos itse joskus tein niin niin siitä on kyllä kauan. Ehkä se ajoittuu aikaan ennen kouluja, lapsuuteen. Henkisesti nämä hetket lytistävät. Puolisoni on rakas, sitä en todella sano, ja lapset ja laina pitävät meidät yhdessä. Silti koen tyytymättömyyttä itseäni ja häntä kohtaan ja koen hänet jopa välillä rasitteena omalle hyvinvoinnilleni. Tästä ei päädytä suoraan ero-sektorille vaan ehkä päädytään siihen että en saa ikäänkuin antaa itselleni riittävästi aikaa. Toipumiseen henkisesti ja siihen että näkisin muutakin kuin kodin, kiireet ja toisten tarpeet. Itseäni minä en näe, enkä ole varma edes haluanko. Peilikuva ainakaan ei vakuuta. 

Juu. En kyennyt seksiin varmaankaan noin vuoteen, ajatus vaan oli sietämätön. En itse koskisi siihen ihraan, miksi toisen pitäisi. Koko ajatus vaan etoi, visualisoi itseni petikumppaniksi ja näky oli kertakaikkisen kuvottava. Pistin jalat ristiin ja odottelin parempaa oloa päänuppiin. Seksin puutteen sijasta kuulinkin moitetta yllättäen siitä, että en enää ottanut viereen tai koskettanut - joka taas johtui pelosta. Kosketus olisi saattanut johtaa seksiin..  

Tuttu tunne. Kuulen mieheltäni paljon kehuja että näytän hyvältä ja olen tehnyt hienon työn projektini kanssa, mutta silti minäkuvani on edelleen niin vääristynyt etten näe kuin kasan ihraa ympärilläni. Omituista miten oonkin iloinen selvänä erottuvista luiden piirteistä (ranteet, niska, solisluut, hartiat ja selkä) koska jotenkin se muistuttaa siitä että olen tosiaan laihtunut. Mutta kuitenkaan en voi sietää ajatusta että kukaan koskisi vyötäröäni tai vatsanseutua. Heti tulee olo että olen kauhea valas 😩 milloin pääkoppa mahtaa hyväksyä sen tosiasian että muutosta on tapahtunut paljon? Ja että minäkuva muuttuisi paremmaksi 🙄 

Minulla ei ongelmaa lihavuuden kanssa ole mutta en silti näe sitä "ihraa" mitenkään ällöttävänä. Miksi se olisi? Se on vain ylimääräistä kudosta kehon päällä. Miksi se kertoisi siitä, että olet ällöttävä, tyhmä tai laiska? Ihan samalla tavalla voi ihminen pukea epäesteettiset vaatteet ylleen eikä se kerro mitään tästä ihmisestä. En nyt väitä että olet sitä mitä on tämän kaiken sisällä (näen yli kaikkien minäkuvien ja kehoon indentifioitumisen) mutta se rasva kehossa ei tee yhtään enempää sinua kuin ei sen puuttuminenkaan. Ja ei lihava ihminen etovalta näytä seksissäkään. Ei seksissä tarvitse näyttää yhtään miltään, jos puolisosi sinut kuitenkin siinä hyväksyy. Seksiä saavat harrastaa muutkin kuin timmit, täydellisen muodokkaat naiset joita netti ja pornografia tulvii. 

Suhteellisuutta itseinhoon! Minua ei ainakaan puolison eikä kenenkään muunkaan ylimääräiset ihrat ällötä joten pitää luottaa ettei kukaan vastaavasti ällöönny minun ihroistani. 

Hyviä ajatuksia MännistönNopein😊👍 mutta niin kuin itse sanoit sinulla ei ole lihavuuden kanssa ongelmaa.Lihavuus saattaa murentaa sekä itsetuntoa että omanarvontuntoa ja vaikka kuinka laihtuisi pääkoppa tulee usein miten siellä jälkijunassa. "Chapeau" kaikille joidenka ystävät ja partnerit näkevät läskin lävitse ja ymmärtävät sen että siellä ihran alla on ihanan upea ihminen😍 

Mä koin olevani paljon enemmän sinut kroppani & seksuaalisuuteni kanssa isompana. Varmasti monella tapaa olen nyt paremman näköinen, mutta olin kyllä paljon ”kuumempi kissa” ylipainoisena. 😕 

Mun edellisessä suhteessa olin se, joka torjuttiin. Tosin itse olen nainen ja torjuja oli mies. Ajan kanssa aloin pohtia, että vika on minussa, etten sytytä miestäni. Nykyisessä suhteessa taas mies kehuu kroppaani erityisesti seksin aikana. Kehuminen saa taas minut tuntemaan itseni haluttavaksi ja pystyn seksin aikana unohtamaan kaikki virheet itsessäni kun näen miten paljon toinen syttyy minusta. Toivon että pääset siihen, että koet olevasi ja koet ansaitsevasi olla haluttava ja halun kohde ❤️ 

Kyllä juu, vaikka pidän lihavuutta rumana, luotaan työntävänä ja kaikkea muuta kuin kiihottavana niin tokihan läskitkin saavat seksiä harrastaa. En minä eikä minun kanssa kiitos. Aistina näkö on itselleni tärkeä seksissä ja kyllä vain, miehen ulkonäöllä on paljonkin minulle merkitystä seksuaalisen halun kannalta. Itse en kerta kaikkiaan halunnut, koen että kroppani on osa minuuttani. Minä en ole ruumiistani irrallinen vaan kovinkin fyysisesti olemassa oleva olento jonka henkiset sieluntoiminnit lakkaavat kun kroppa pettää. Omia halujani vei itseinhoni, ei miestä nämä ihrat koskaan ole häirinnyt - mähän olen ollut näiden vuosien aikana kaikkea 50-110kg väliltä. Minulle seksi ei ole mitään rakkauden tunnustuksia, kovasti seksin perään olen aina ollut kunnes tämä läski-inho kertakaikkisesti katkaisi kaikki halut. Hoikkana ja nuorempana olin ihan vaan sen ittensä kyrvän perään miehissä.  

Arvostan äijänä suuresti sitä että nainen on sinut itsensä sekä seksuaalisuutensa kanssa. Läskeihin tai niiden määrään katsomatta. Itsensä hyväksymisellä on niin suuri heijastevaikutus parisuhteeseen että arvotan tuon melkoisen korkealle. En ole kovinkaan kranttu naisten suhteen mutta jos lantussa prakaa minun tosi vaikea siihen suhtautua neutraalisti pidemmän päälle. 

Kannattaa antaa mahdollisuus ja keskustella kumppaninsa kanssa. Mun mies on todellakin mun suurin tukija ja se, miten hän suhtautuu muhun, auttaa olemaan itselle armollisempi. 

Se oman kehon kanssa eläminen on teettänyt työtä jo pitkään. Kuten aiemmin olen kertonut, viimeisen raskauden aikana sattui jotain joka hajotti koko minäkuvan kerralla, ja paljon muuta. Ilman raskautta (seitsemännellä kuulla) olisimme luultavammin eronneet. Sen lisäksi syöksy henkisesti jatkui menetyksellä, peloilla. Kaikki vain hajosi. Niiden sirpaleiden kerääminen ja liimaaminen on yhä kolme vuotta myöhemmin kesken. En minä aiemmin kiloistani piitannut, toki, en ole koskaan painanut näin paljoa etteivät edes sormukset mene sormiin ja vanhat toppahousutkin ovat vyötäröltä liki 30 senttiä liian pienet. Vaatteiden alla minä olen turvassa enkä aina edes ajattele kilojani mutta niiden riisuminen ja se toisen kosketus tuntuu liki kuumalta hiilihangolta. Ymmärrän kyllä että näin maailman ei tarvitsisi olla mutta minä koen itseni rumana. En minä muiden kiloja näe enkä vertaa mutta omakuvani miellän hyvin karseaksi.  

joo on tuttua tunnetta. vaikka on laihtunut niin silti mää nään itteni oksettavana ihrakasana jonka takia en ees katso hyvännäkösiä ihmisiä silmii koska häpeän itteäni nii paljo. oma maha ällöttää nii paljo ja muutenki peilikuva että se on ihan fyysistä pahoinvointia. kai pitös jollekki ammattilaiselle puhua tästä, sixbäckkii on vielä aika pitkä aika enkä jaksa tätä oloa siihen asti😑 

Miumau, taisit itse aiemmin todeta jotakin siihen suuntaan että eroon olet pyrkinyt valmistautumaan. Jos kumppanisi oli osallisena tuolloin särkymisessäsi niin hän joko on tukenasi nyt liimaamassa kasaan sotkua jota itse oli hämmentämässä. Taikka sitten jossakin tavoittamattomissa joko omasta tahdostaan tai sinun valinnastasi etääntyä hänestä joko oli sinua rikkomassa. Mitä vaan ratkaisuja teetkin, ole itsekäs ja pidä itsestäsi huolta. 💜 

Kyllä. En halua erota mutta koska luottamusta ei enää oikein ole, valmistaudun siihen ettemme ehkä ole ikuisesti sittenkään yhdessä. Siksi palasin koulunpenkille jotta saan tulotasoni nousemaan = kykenen ostamaan hänet tarvittaessa ulos. Yhtään ainoaa aukirepimistä pää ei enää vain kestä. 

tiedän tunteen. ja pahinta on se, että tunnen itse syyllissyyttä asiasta, vaikka kuinka yrittäisin itselleni viestittää, että hei, et enään ole läheskään sellainen ihrakasa, mitä ennen... ei vaan onnistu. Onneksi oma kumppanini ymmärtää, tai ainakin yrittää tätä ristiriitasta tilannetta päässäni. eikä asiaa tietystikkään tee yhtään helpommaksi vaihdevuodetkaan :( :(  

MiuMauMiuskis: Minusta kuulostaa, että tuo tapahtuma ollessasi raskaana on liian raskas kannettavaksesi. Olisiko mahdollista päästä puhumaan siitä jonkun kanssa? Usein ihmisille, joiden elämän perustuksia järkyttävä tapaus käy, jää taakka, joka monella tavoin haittaa elämästä nauttimista. Sitä voi käsitellä ja sitten voi päästä jatkamaan elämää.  

Sitä on alettu nyt prosessoimaan tämän syksyn aikana. Ei ole ollut helppoa kävellä liki kollegan huoneeseen ja sanoa että mulla on asiaa. Tärkeää asiaa. Myös puolison kanssa tästä on alettu puhua vihdoin ääneen.